Digitarina askel askeleelta

15 Lok

Koiria, haaveita, retkeilyä, ystäviä, lukemisharrastusta, kesälomamuistoja – näistä aiheista syntyi tarinoita Pirita Jupin luotsaamassa digitarinatyöpajassa 1.-2.10.2012. Kohtaamo –hankkeen järjestämässä työpajassa oli osanottajia Joensuun nuorisotoimesta, Valtimon nuorisotoimesta sekä ammattiopisto Luovista. Hankkeen työssäoppijatkin saivat opastusta tarinankerronnan saloihin.

Työpajan aluksi Pirita Juppi esitteli menetelmää yleisesti. Lisäksi pohdittiin, miten menetelmää voi soveltaa erilaisiin nuorisotyöllisiin tavoitteisiin nähden. Oman tarinan työstämiseen orientoiduttiin tutustumalla digitarinoihin ja digitarinamenetelmän ympärille rakennettuihin hankkeisiin. Paljon hyviä esimerkkejä löytyi muun muassa Metropolia ammattikorkeakoulun Medios-hankkeen tuotoksista http://medios.metropolia.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=110&Itemid=163

Teoriaosuuden jälkeen osallistujat pääsivät kiinni työn touhuun kirjoittamalla lyhyen tarinan valitsemastaan aiheesta. Tarinat luettiin ääneen ja tallennettiin digitaalisella äänittimellä. Oman äänen äänittäminen ja kuunteleminen tuntui olevan työpajan haastavin osio. Seuraava työvaihe, eli tarinan kuvittaminen, olikin jo huomattavasti helpompaa. Osallistujia oli jo etukäteen pyydetty ottamaan mukaan itselle tärkeitä kuvia mukaan työpajaan. Kuvat laitettiin Movie Maker -ohjelmaan tarinaan sopivassa järjestyksessä mukavilla tehosteilla ja teksteillä maustettuna.

Muutaman työntäyteisen tunnin jälkeen tarinat alkoivat valmistua. Työpajatyöskentely huipentui tarinoiden katselmukseen, jossa jaettiin oma tarina ensimmäistä kertaa ja nähtiin samalla, mitä muut olivat saaneet aikaiseksi. Miten hienoja, liikuttavia, innostavia, hauskoja ja kauniita tarinoita osallistujamme olivat luoneet! Suurin osa osallistujista antoi luvan tarinansa julkaisuun DST Finland -yhteisössä, joten kannattaa ehdottomasti käydä kurkistamassa sivua http://dstfinland.ning.com/

Työpaja päätettiin innostuneissa tunnelmissa – osallistujat näkivat menetelmällä olevan monia käytännön soveltamismahdollisuuksia omassa työssään. Olemme siis hyvin toiveikkaita, että menetelmä jalkautuu käyttöön ja Joensuun ja lähiseutujen nuoret pääsevät pian työstämään omia tarinoitaan.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: