Henna Anttonen esittäytyy…

25 Hel

Tervehdys kaikille!

Tässä kirjoittelee Henna Anttonen, 20-vuotias opiskelijaharjoittelija Kohtaamo-hankkeella. Opiskelen ensimmäistä vuottani humanistisessa ammattikorkeakoulussa (lyhennettynä HUMAK) kansalaistoiminnan ja nuorisotyön koulutusohjelmaa. Siispä näillä näkymin noin kolmen vuoden päästä olen uunituore yhteisöpedagogi eli suomennettuna voin työskennellä nuoriso-, järjestö- ja vapaa-ajankenttien piirissä sekä erilaisissa projekteissa sun muissa mukavissa hommissa. Miulla on jo pohjakoulutuksena nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinto, joten opiskeluni humakissa on ainakin tähän asti ollut enemmän oman osaamisen syventämistä ja taitojen kehittämistä.

Aloitin harjoitteluni täällä Kohtaamolla 28. päivä tammikuuta ja olen täällä vielä ensi kuun 13. päivään saakka. Tänä aikana suoritan opintojaksot ”Elämänkulku, kasvatus ja kulttuuri” sekä ”Viestinnän ja markkinoinnin perusteet”. Opintojaksojen tavoitteita ovat (sanasta sanaan):

”Opiskelija osaa tarkastella kasvatusta osana yksilöiden elämänkulkua ja kehitystä. Hän ymmärtää kulttuurin ja yhteisöjen merkityksen yksilöiden kasvussa ja identiteetin muotoutumisessa elämänkulun eri vaiheissa ja tiedostaa oman kasvatustoimintansa perustan.

Opiskelija oppii tuntemaan yhteisöviestinnän ja markkinoinnin perusperiaatteita ja käytäntöjä. Opiskelija oppii viestinnän perustaitoja ja erilaisten tiedotusvälineiden hyödyntämistä. Opiskelija ymmärtää tiedottamisen ja markkinoinnin merkityksen kansalaistoiminnassa, järjestö- ja nuorisotyössä.”

Kohtaamo onkin näiden tavoitteiden kautta paljastunut juuri sopivaksi harjoittelupaikaksi! Miulle on siis annettu Ponunet-hommia eli kyselyiden luontia, kehittämisideointia, sähköpostien laittoa, mediatiedotteen laatimista ja kaikkea muuta mukavaa tekemistä. Olen päässyt (…joutunut…) puhumaan kahteen radiomainokseen, jotka ovat Ponunet-kyselyn markkinointi- ja No hits-räppikisamainokset. Mainokset voi bongata radio Oi fm:ltä, kun oikein tarkasti kuuntelee. Olen myös kohdannut nuorisoalan eri toimijoita ja nähnyt Joensuun eri kenttiä nuorisotyöhön liittyen. Vielä pitäisi käydä tutkimassa nuorisotiedotuspiste Luna, mutta sekin varmasti hoituu tämän loppuharjoittelun aikana.

Vielä kolmisen viikkoa harjoittelua, katsellaan nyt mitä kaikkea kivaa täällä vielä keksitäänkään miun pään menoksi. Huh!

Muistakaahan käydä täyttelemässä Ponunet-kyselyä! 🙂

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: