No Hits -kisan voiton vei Joona Varpiola

17 touko

nohitsi 266Viime päivät ovat olleet hankkeessa niin haipakkaa, ettei aikaa blogin päivittämiseen ole yksinkertaisesti ollut.Nyt kuitenkin vihdoin ehdimme julkistamaan uutisia No Hits -räppikisasta. Viime perjantaina järjestetty No Hits Live -tapahtuma oli oikein onnistunut ja voittaja neljän loistavan biisin ja esiintyjän joukosta saatiin valittua. Vaikka sitä ei olisikaan esiitymistä seuratessa uskonut, kolme neljästä esiintyjästä räppäsi tapahtumassa ensimmäistä kertaa liveyleisön edessä, iso hatunnosto rohkeudesta heille! Toivottavasti kaikki jatkavat biisien tekoa ja esiintymiskokemuksen hankkimista, näistä nuorista artististeista kuulisi mielellään lisää tulevaisuudessa.

Voiton vei varmalla esiintymisellään Joona Varpiola kappaleellaan Change. Kappaletta kiiteltiin muun muassa teknisesti monipuoliseksi ja taidokkaaksi ja Joonan vahvaa eläytymistä esittämäänsä biisiin oli hienoa katsella. Myös flow ja riimit olivat taidokkaita. Lyriikat kuvasivat koskettavasti lähisuhdeväkivallan uhrin kokemuksia alistamisen, mitätöinnin ja vähättelyn kohteena.

Seuraava mahdollisuus nahdä Joonan esintymistä livenä on keskiviikko 6.6.2013, jolloin Joona läväyttää livevedon ” JNS on the street” -tapahtumassa. Alustavien neuvottelujen mukaan myös muut artistit, eli Müüsa, Dark God ja Sige tulevat esiintymään ainakin keskustan upouudella nuorisotalolla ensi syksyn aikana, kannattaa siis seurailla ilmoittelua.

Kohtaamo kiittää kaikkia tapahtumaan valmiteluihin ja itse tapahtumaan osallistuneita! Oli hirmuisen mukavaa ja kisan varsinainen päätavoitekin toteutui – lähisuhdeväkivallan ilmiö saatiin avoimeen keskusteluun. Asiasta vaikeminen kun ei auta ketään ja jo ilmiön tunnistaminen ja siitä puhuminen voi auttaa väkivallan ketjun katkaisemisessa. Kiitos!

Mainokset

Yksi vastaus to “No Hits -kisan voiton vei Joona Varpiola”

  1. Dark GoD heinäkuu 25, 2013 klo 10:24 am #

    kovaa settii oli kyllä 🙂 hieno meininki, ei voi muuta sanoo 😀

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: