Arkisto | elokuu, 2013

Helteinen medialeiri lähti käyntiin Niittylahdessa

6 Elo

Eilen joukko oppimisenhaluisia nuoria kohtasi toisensa ja mainiot työpajojemme vetäjät Niittylahden opistolla. Jani Äijö OiFm:ltä on perehdyttämässä meitä radiotyöhön ja lehtityön niksit jakaa Risto Kuittinen Heilistä. Tähän mennessä on muun muassa koottu radiogallupia ja päästy yli oman äänen kuuntelemisesta nauhalta sekä kivuttu yli tyhjän arkin kammon kirjoituspuuhissa. Tunnelma on kuin oikeassa toimituksessa konsanaan – deadline painaa päälle ja valmista olisi saatava ennen keskiviikkoiltaa. Työpajojen täytteisen päivän päätteeksi ehdimme kuitenkin viettämään myös rentoa vapaa-aikaa muun muassa ilmapallobingon ja Kuutamolla -visailun merkeissä.

Tänään työskentely on jatkunut intensiivisesti, hatunnosto viimeistä lomaviikkoaan ahkeroiden viettäville koululaisillemme! Luovuus laitetaan likoon seuraavana ohjelmassa olevassa Niittylahden opiston opiskelijoiden vetämässä digitarinatyöpajassa. Illaksi pääsemme tutustumaan oikeisiin lehti- ja radiotoimituksiin.

Tällä menolla jutut kyllä valmistuvat ajoissa ja torstaina pääsemme ihailemaan valmiita tuotoksia. Yksi on ainakin varmaa: opimme huikean määrän asioita mediatuotannosta näiden muutaman päivän aikana.